Kyläkeskus on Häntälän sydän
Vanha alakoulu toimii nykyisin Kyläkeskuksena ja siellä on kahvilan lisäksi juhlatila ja hyvinvarusteltu keittiö, joita voi vuokrata myös yksityiskäyttöön. Kokoustilassa on videotykki ja kangas.
Ota yhteyttä: Paula Seppälä 040 575 9483 tiedustellaksesi vapaita aikoja, tarjoiluita ja vuokrahintoja.
Neljä viihtyisää ja vireää maalaiskylää
Häntälä
Häntälä on Talvisillan ohella Etelä-Someron vanhimpia kyliä: asutusta on ollut jo neljä vuosituhatta sitten. Ensimmäisen kerran vuonna 1439 asiakirjoissa mainittava, Häntälä kasvoi 25 torpan kyläksi 1800-luvun puoleen väliin mennessä. Torppien määrä kuitenkin supistui hiljalleen talomäärän samalla kuitenkin noustessa niin, että talvisotaan tultaessa Häntälässä oli jo 137 taloa. Nykyisin valtaosa Häntälän keskustan rakennuksista on peräisin 1900-luvun alkupuolelta.
Kerkola
Keskiaikana Rekijoenperänä tunnettu Kerkola on neljästä Lounais-Someron kylästä vanhin – ensimmäinen maininta on jo vuodelta 1401. Seuraavan vuosisadan puolessa välissä Kerkolassa oli kolmen tavallisen verotalon lisäksi Naantalin luostarin lampuotitalo. Kasvu jatkuikin ajalle tyypilliseen tapaan 1800-luvun loppuun asti, jonka jälkeen torppien määrä väheni merkittävästi.
Syvänoja
Alun perin Sydenojana tunnettu Syvänoja oli alkujaan Kerkolan tytärkylä, joka pysyi yksinäistalona 1400-luvun lopulta lähes vuosisadan ajan. Vuoden 1804 isonjaon jälkeen saman vuosisadan lopulla ei kylässä ollut enää lainkaan torppia, mutta vuosisadan vaihteen jälkeen niiden määrä kuitenkin kasvoi ja vuokratilojen itsenäistymisvimmassa vuonna 1940 kylässä oli jo 24 taloa.
Talvisilta
1490-luvulla ensi kertaa mainittavassa Talvisillalla on ollut asutusta jo neljä tuhatta vuotta. 1500-luvun ensimmäisellä puoliskolla Etelä-Someron suurimmaksi asutuskeskuskeksi kasvanut Talvisilta on kokenut vuosisatojen aikana lukuisia taloliitoksia ja -erotuksia. Talvisillalla on edelleen 1800-luvulta peräisin olevia rakennuksia.
Tutustu häntäläläisiin yrityksiin ja palveluihin
Auto-ja metallityö Harri Uunimäki
Kerkolantie 770, puh. 0400 782 225
Kerkolantie 88, puh. 040 748 3510
Mutkantie 32, puh. 040 732 6301
Koneurakointi Mikko Häggman Oy
Antinojantie 136, puh. 040 762 1677
Sammalkorventie 112, puh. 0400 231 691
Kuljetus Seppänen Ay
Kimalantie 707
puh. 045 6567 590 tai 050 4914 663
Nosto- ja kuljetuspalvelut
Kumpulantila kone- ja ilmastointihuolto
Talvisillantie 695, puh. 050 522 0870
Maa- ja rakennuspalvelu J Järvinen
Ojalantie 68, puh. 0504662334
Maanrakennus ja remonttipalvelut
Uusitalontie 101, puh. 044 282 7874
Mirtemet-metallintyöstö ja Häntälän hunaja Häntäläntie 202, puh. 050 917 4104
Mäntypirtti- Kokoontumis ja saunarakennus
Koskentie 544, puh. 040 740 7849
Nivalinnan Pesu-ja maatila-apu
Kimalantie 435, puh. 0400 431 263
Häntäläntie 181, puh. 0505016326
Lausaarentie 27, puh. 040 565 7326
Ojalantie 68, puh. 0504132198
Alpakkatapaamisia ja nepsyvalmennuksia
Nummitie 193, puh. 0400 471 542
Rakennusliike Koivisto Ky
Murronkulmantie 47
Puh. 040 0744 308
Rakennusten rakentaminen ja saneeraus
Murronkulmantie 47, puh.044 2811 995
Hyvinvointia, hoitoja ja valmennuksia
Talvisillan tähkä ja trekooli
Luomutomaatteja ja -kurkkuja
Salontie 499 puh. 044 727 6855
Irish Dexter liha, speltti, maanrakennus
Salontie 962, puh. 050 521 5322
Terhin Talli /Toiminimi T. Toivonen
Syvänojantie 151, Pyöli puh.044 3055 005
Ratsastukoulu palvelut
Teräs-ja puurakenneasennus Laakso Oy
Kimalantie 752, puh. 040 571 2598
T:mi Sanni Ingerman-Laine, Tieisännöinti
Sammalkorventie 112, puh. 040 740 7849
Kutsuuko Häntälä sinuakin?
Myytävät asunnot ja tontit
9000m2 omakotitalotontti Häntälän keskustan läheisyydessä Vähäojantiellä. Mahdollisuus jakaa vaikka kahdeksi pienemmäksi tontiksi. Vesi ja sähkö vieressä.
Lisäksi kaksi mökkitonttia kallion päällä upeissa maisemissa, molemissa tonteissa oma lampi. Tiedustelut Aulis Vehmanen, 0400-830417.

Kyläläisten kuvia notkoista ja peuranpolulta. Kuvatekstit näkyvät kun klikkaat kuvan auki.
Yhteystietoja
Puheenjohtaja
Anne Kerminen puh. 045 644 5255
anne.kerminen@gmail.com
Sihteeri
Antti Wahlström puh. 040 300 7701
Varapuheenjohtaja
Mira Pärkkä puh. 040 777 1105
Hallituksen jäsenet
Kimmo Jalava
Pia Järvinen
Elisa Kämäräinen
Mia Manninen
Mira Pärkkä
Heini Teräväinen
Janne Tiensuu
Antti Wahlström
Otteita kyläyhdistyksen kokouksen pöytäkirjasta 14.12. 2025
Notko- ja kunnossapitoryhmä
a. Hankehaku laavun portaiden rakennetaan, tilanne.
Alustava hankehakemus portaiden rakentamisesta liukkaaseen mäkeen laavulle.
Eeva Mettala-Willberg, Heikki Anttila, Anne Kerminen. Erillinen hankesuunnitelma asiasta Ruokaviraston sivuilla. Päätettiin hakea tukea Leader Jokivarsikumppaneilta.
Hallitus hyväksyy hankkeen alullepanon, alustavine suunnitelmineen ja kustannusarvioineen.
b. Lumen auraus ja hiekoitus
Lumen auraus Jarkko Järvinen, hiekoitus selvitetään Mika Oksanen.
Kimmo Jalava selvittää.
c. Likakaivon tyhjennys
Janne Tiensuu selvittää.
Tapahtumat
a. Joulujuhla 18.12.
Kauneimmat joululaulut, Elisa Kämäräinen tapahtuman vetäjä, puuro, glögi, pipari ja kahvi. Tarjoilut on varattu 50 henkilölle. Ultrakevyt koristelu.
b. Kevään tapahtumien suunnittelu
Pöytäjuhla 7.2. klo 18.00. Kyläkeskuksella. Tilaisuuteen otetaan 50 ensin ilmoittautunutta. Lippujen varaukset Mira Pärkkä ja maksu paikalla, hinta 20,-. Sisältö mietitään vuoden alussa erillisen työryhmän kanssa. Kutsutaan kokoon.
c. Notkokävelyn aikataulu ja äitienpäivän (10.5.) kakkubuffa suunnitellaan ja toteutetaan.
d. Sadonkorjuulounas 4.10.
2. Kioskin aukioloajat ja varausten hinnoittelu
Tilavarauksia on tullut vuodelle 2026. Kioskin aukiolo tarkistetaan tehtyjen varauksien kanssa. Varausten hinnoittelu säilytetään ennallaan ja seurataan kustannusten kehittymistä kauden aikana. Etukäteisvaraukset näkyy kotisivuilta.
3. Muut asiat
a. Tilinpäätös ja vuosikokous, kokousesitelmä
Kokousesitelmän pitäjäksi haetaan Varsinais-Suomen kyläasiamies kertomaan varautumis yms asioista. Vuosikokouspäivä ilmoitetaan edellä mainittuun aikatauluun liittyen.
b. Kokouksen pöytäkirjan jakaminen julkiseksi
Jaetaan hallituksen kokouspöytäkirja hallituksen jäsenille heti kokouksen jälkeen ja allekirjoituksen jälkeen jaetaan kotisivuille.
c. Kylärahan hakemuksen kohde, jättöpäivä 14.12.
Ehdotuksia kylärahan hakemisen kohteeksi mm uusi liesi, tarjoilutermos hyvä lämmittävä, vohveliraudat.
d. Duunitreffit 29.1.
Kiirun koululla messut 29.1. klo 15.30. Mira ja Anne hoitavat tapahtuman.
e. Keskustelua uuden kauden hallituksesta. Hallituksessa on oltava 7 henkilöä. Vanha hallitus on periaatteessa valmiina pääosin jatkamaan, uusia voimia otetaan mielihyvin vastaan.
f. Nettiliittymän hankinta, oltava käytössä ennen kioskin avautumista. Anne selvittää liittymän ja reitittimen.
g. Selvitetään yhdistyksen ostolaskujen tilanne ja uudelleen organisointi moderniksi.














